___ a p u r a h a t ___
Silmäsäätiö julistaa haettavaksi apurahat
silmätauteja, -vammoja ja -vikoja koskevan tutkimustyön
edistämiseksi. Apurahoja voivat hakea silmätautien
erikoislääkärit ja sellaisiksi aikovat.
Hakemuslomakkeen Word-muodossa voi tulostaa tästä.
PDF-version hakemuslomakkeesta saa tästä.
Selontekolomakkeen saa tästä.
Apurahat on jaettu kolmeen ryhmään:
1. Isot hankeapurahat
Hankeapuraha on tutkijalle tai tutkijaryhmälle
myönnettävä yksivuotinen apuraha, jonka suuruus voi olla
enintään 50.000 euroa.
Tutkimusryhmän johtajan tulee olla silmätautien
erikoislääkäri. Apurahan tarkoituksena on
mahdollistaa tutkimusryhmän johtajan ja mahdollisesti muiden
tutkijoiden päätoiminen tutkimustyö sekä
tutkimuslaitteiden ja muiden tutkimuskulujen rahoitus, ja sen
käytöstä on tehtävä sopimus ko.
tutkimuslaitoksen kanssa. Hankeapurahalla tuetaan erityisesti
tutkimuksia, joissa pyritään avaamaan uusia tutkimuskohteita
ja tutkimushankkeita, joissa on tutkijakoulutuksessa
väitöskirjaoppilaina silmätautien
erikoislääkäreitä tai sellaisiksi aikovia.
2. Kolmivuotiset tutkimusapurahat
Apurahat myönnetään periaatteessa kolmeksi vuodeksi
(erityistapauksessa myös kahdeksi vuodeksi), apurahan suuruus voi
olla enintään 15.000 euroa vuodessa.
Päätös tehdään ehdollisena siten, että
toisen ja kolmannen vuoden osuudet apurahasta maksetaan
hyväksyttyä tutkimusselontekoa vastaan.
Edellytyksenä apurahan myöntämiselle
väitöskirjahankkeeseen on sen rekisteröinti sekä
yksi julkaistavaksi hyväksytty osatyö, tai muu vastaava
selvitys. Mikäli kyseessä on prospektiivinen tutkimus,
edellytyksenä on, että tavoiteaineistoa on
kerättynä vähintään 30 % vaikka
osatöitä ei vielä ole julkaistu. Säätiö
voi harkintansa mukaan myöntää useampivuotiseksi
haetun apurahan yksivuotisena. Tällöin anomus arvioidaan
yksivuotisen apurahan anomusten joukossa.
3. Yksivuotiset apurahat
Yksivuotisen apurahan suuruus voi olla enintään 15.000 euroa
vuodessa.
Kaikkiin apurahakategorioihin kuuluva apurahan henkilökohtainen
osuus on pääsääntöisesti tarkoitettu
mahdollistamaan päätoiminen tutkimustyö virkavapaalla
hakijan päätoimesta, mistä on tilityksen yhteydessä
toimitettava todistus tai muu hyväksyttävä selonteko.
Hakijan on liitettävä hakemukseen ansioluettelo,
tutkimussuunnitelma, kustannusarvio sekä klinikan esimiehen
lausunto siitä, että kyseisen tutkimussuunnitelman
edellytykset ovat olemassa siinä klinikassa, jossa tutkimus
suoritetaan. Hakemuksessa on mainittava laitos, missä tutkimus
tehdään, tutkimuksen vastuuhenkilö ja
väitöskirjan ollessa kyseessä, väitöskirjan
ohjaaja.
Hakemukset pyydetään osoittamaan
Silmäsäätiön hallitukselle ja toimittamaan
Silmäsäätiön toimistoon osoitteella Mannerheimintie
136 A 28, 00270 Helsinki.
Apurahojen hakuaika päättyy 12.9.2011 kello 16.00.
Postitse lähetetyn hakemuksen saapumisaika on postileiman
päivä. Lisätietoja tarvittaessa säätiön
toimistosta, puhelin 09-2412 041 maanantaista torstaihin kello 11-14.
Silmäsäätiön hallitus