Tulehdukselliset silmäsairaudet eri reumataudeissa
Yksivuotiset tutkimusapurahat
Autoimmuunisairauksia, kuten reumatauteja, sairastavilla potilailla esiintyy monia tulehduksellisia silmäsairauksia ennemmän kuin reumaa sairastamattomilla, mutta tarkempaa tietoa sairastumisriskistä on monien tautien osalta niukasti. Värikalvontulehdus (iriitti) on tulehduksellisista silmäsairauksista yleisin, mutta sen esiintyvyyttä esimerkiksi nivelreumapotilailla ei ole tutkittu. Harvinaisemmista tulehduksellisista silmäsairauksista kuten kovakalvontulehduksesta (skleriitti) on vielä niukemmin tutkimustietoa, ja aineistot ovat varsin pieniä. Tulehduksellisten silmäsairauksien esiintyvyydessä voi myös olla maantieteellistä vaihtelua.
Millenium -ryhmä on tutkinut eri reumasairauksien ilmaantuvuutta Suomessa 2000-luvulla. Parhaillaan tutkimusryhmä selvittää Suomessa vuosina 2000-2014 reumatauteihin sairastuneiden noin 65 000 potilaan sekä noin 195 000 verrokin lääkkeiden ja hoitoresurssien käyttöä, liitännäissairauksia, tartuntatautiriskejä ja kuolleisuutta sekä työkyvyttömyyttä ja kuntoutusta. Väitöskirjatyössäni selvitämme Millenium -aineistosta reumapotilaiden sairastuvuutta tulehduksellisiin silmäsairauksiin, ja lastenreumapotilaiden silmäsairastavuutta myös laajemmin. Tutkimus kostuu neljästä osatyöstä. Tästä kansainvälisestikin ainutlaatuisesta aineistosta saadaan uutta tietoa silmäsairauksien esiintyvyydestä eri reumataudeissa.
Elina Orhanen
LL, silmätautien erikoislääkäri
Tampereen yliopisto